Olen niin monta kertaa kuullut sanottavan, että ranskalaiset ja etenkin pariisilaiset ovat töykeitä ja hyvän palvelun saaminen on mahdotonta. Pariisilaisten sanotaan olevan ylpeitä ihmisiä, ja esimerkiksi tämän vuoksi he eivät puhu englantia vaikka osaisivatkin. Ja mehän ollaan sitä mieltä, että höpöhöpö. Me mietiskeltiin tätä “ylpeyttä ja tylyyttä” kovasti Saijan kanssa viimeksi viime reissulla, sillä meillä on ainoastaan päinvastaisia kokemuksia. Oma kokemukseni on, että pariisilaiset ovat ystävällisiä enkä siksi ymmärrä yleistystä siitä, että pariisilaiset ovat töykeitä – varsinkaan, jos näitä kokemuksia ei ole itse edes hankkinut.
Tätä asiaa mietiskeltiin viime reissulla muun muassa silloin, kun olimme asioineet pienessä minimarketissa. Eräänä lauantaina, kun olimme illanvietossa, päätimme, että kävästäänpä matkalla kaupasta hakemassa banaanit ennen seuraavaa paikkaa, kun oli vähän hiuko päällä. Kaupan myyjä tuli ulos meitä vastaan ja kyseli, mistä olemme ja toivotti tervetulleeksi kauppaan. Saijahan siihen heitti sitten, että “Deux bananes, s’il vous plaît” (kaksi banaania, kiitos). Myyjää nauratti tämä kovasti ja kyseli, että haluatteko oikeasti banaanit (viittasi ilmeisesti kellon aikaan ja siihen, että selvästikin kesken bileiden tuli nälkä). No kyllähän me haluttiin. Ostettiin banaanit ja vähän jotain muutakin. Myyjä antoi meille vielä ranskalaiset poskisuudelmat poistuessamme kaupasta. Söimme banaanit minimarketin edessä ja kun lähdimme siitä jatkamaan matkaa, myyjä vilkutti perään ja toivotti hauskaa iltaa. Kuinka monesti näin käy Salessa tai Siwassa?
Nämä pienet kivijaloissa olevat minimarketit ovat kerrassaan sympaattisia ja niissä myydään ihan kaikkea, mitä on tarvittu.
Pariisissa tulee matkustettua metrolla paljon, sillä se on ehdottomasti kätevin tapa liikkua, jos välimatka on sen mittainen, ettei sitä voi kävellä. Taksilla ja bussilla päiväsaikaan on raskasta liikkua, koska liikenne on välillä jopa kaoottinen. Metroliput pitää ostaa yleensä automaateista, vain harvoilla suurimmilla pysäkeillä on palvelutiski. Parikin kertaa on käynyt niin, että olemme automaatilla pähkäilemässä, millaiset liput meidän pitäisi ostaa, kun apu on tullut ihan pyytämättä ja infosta on tullut virkailija huolehtimaan, että osaamme ostaa liput. Erään kerran, kun kerroimme virkailijalle, millaisen lipun haluamme, neuvoi hän ostamaan meitä toisenlaisen, edullisemman lipun. Hän kyseli, missä päin liikumme ja mihin aikaan ja sen mukaan ohjeisti meitä lipunostossa automaatista. Me olisimme ostaneet turhan kalliin lipun ellei hän olisi neuvonut meitä tässä. Toisella kertaa eräs virkailija sanoi, kun jonotimme, että hän seuraa meitä infokopissa ja kun on meidän vuoro, hän tulee sitten varmistamaan, että osaamme ostaa lipun.
Oberkampfin metropysäkki 11. kaupunkipiirissä.
Lipun ostamisesta tuli mieleen vielä eräs tapaus, jolloin saimme myös yllättävää apua. Matkustimme silloin RER-junalla lentokentältä Pariisin keskustaan. RER-junan liput piti ostaa automaatista. Saimme valittua haluamamme liput, mutta käteinen ei käynytkään. Jonossa ollut mies kertoi sitten, että tähän automaattiin käy vain joku Pariisi-matkakortti, jollaista meillä ei tietenkään ollut. Mies maksoi lippumme omalla matkakortillaan ja me maksoimme lipun hinnan hänelle käteisellä.
Pariisin baarielämästä aiomme kirjoitella ihan erikseen vielä. Näihin illanviettoihin on ylimääräisen lisämausteen antanut erityisen ystävälliset baarimikot, tarjoilijat, portsarit ja paikalliset asukkaat. Mielessä on nyt etenkin Le Royal Beaubourgin ystävällinen henkilökunta. Tilanne oli meille jopa häkellyttävä, kun saavuimme ensin tähän Le Royal Beaubourgin baariin. Paikka on todella fiksu ja siisti. Kun astuimme tänne sisälle, asiakkaat ja henkilökunta tervehtivät ja paikan omistaja toivotti ihan kättelemällä meidät tervetulleeksi. Tilasimme täällä valkoviinilasilliset, jotka omistaja kävi vielä pöydässämme myöhemmin täyttämässä. Täällä meille tarjottiin myös shampanjat – pyysimme valkoviiniä, mutta koska se oli loppu, tarjosivat he shampanjaa. Kävimme tässä baarissa myös myöhemmin ja tutut tarjoilijat olivat vastassa. Kun omistaja näki ikkunasta, että saavumme paikalle, hän ryntäsi ulos luoksemme ottamaan meidät vastaan poskisuudelmin ja halauksin. Myös L’enchanteur-nimisen paikan henkilökunta ja etenkin dj teki melkoisen vaikutuksen. Hän kävi hakemassa Saijan laulamaan, ja monta laulua he yhdessä lauloivatkin ja välillä dj säesti pianolla, kun Saija lauloi. Tällainen huomaavaisuus ja ystävällisyys kertoo myös ammattitaidosta. Saman paikan baarimikko tarjosi juomaa ja otti itsekin seuraksi.
Le Royal Beaubourg 3. kaupunkipiirissä.
Hyvää palvelua olemme aina saaneet myös, kun olemme käyneet kahviloissa tai ravintoloissa syömässä. Täälläkin vastassa on aina ollut hymy ja kohteliaat kysymykset, mitä saisi olla. Kerran se meni vieläpä niin päin, että me teimme kahvilassa tilauksen ihan niin sanotusti naama peruslukemilla ilman yltiöpäistä hymyä, jolloin tarjoilija otti tilauksen vastaan, kiitti ja sanoi silmää iskien Saijalle, että saisinko vielä hymyn. No tämähän alkoi hymyilyttää.
Vaikka me osaisimme asioida ranskan kielellä, tarjoilijat vaihtavat kielen hyvin pian englanniksi huomattuaan aksentistamme, että äidinkielemme ei ole ranska. Tässä taas kokemuksemme poikkeaa siitä, etteikö ranskalaiset haluaisi puhua englantia.
Kun tulin kotiin viime reissulta, menin hakemaan pikaruokaa matkalla kentältä kotiin. Menin pitserian (suomalaisen) tiskille ja myyjä hääräili tiskin takana aivan edessäni etsiskellen kynää ja siirsi astioita pois tiskiltä, eikä edes katsonut minuun päin, kun odottelin tiskillä, että voin tilata. Kun hän oli hetken kuluttua valmis palvelemaan minua, hän katsoi minuun ja sanoi: “Kerro”. Tarkoitti siis, että kerro, mitä haluat. Siis kohtelias kysymys, “Päivää, mitä saisi olla, madame”, johon juuri olin jo tottunut, olikin yhtäkkiä Suomessa “Kerro”. No eipä siinä mitään, minähän kerroin, mutta jotenkin se tuli siinä hetkessä niin vasten kasvoja.
Paljon on myös jututettu reissuillamme ihan ohikulkijoita, jotka ovat pysähtyneet ja kyselleet, mistä olemme kotoisin ja kuinka olemme viihtyneet. Olemme aina kertoneet, että opiskelemme ranskaa ja ranskaksi tietysti puhuttu sen verran kuin on pystytty. Olemme myös joka kerta saaneet uutta oppia ja tärkeitä vinkkejä muun muassa ääntämiseen. Ei ole ollenkaan epätavallista, että ohikulkijat ja matkustajat metroissa tervehtivät toisiaan tai kysyvät Ça va? (Mitä kuuluu?). Pardon (anteeksi) kuuluu hyvin usein, jos vähänkin vahingossa hipaisee täpötäydessä metrossa.
Kerran kysyimme ohikulkijalta, missä on lähin metro. Tiesimme olevamme lähellä metropysäkkiä, mutta emme olleet varmoja, millä puolen katua se on. Ohikulkija opasti meille ensin suunnan, mutta sanoi sitten, että hän voi kävellä meidän kanssa yhtämatkaa metrolle. Hän saattoi meidät aivan metron sisäänkäynnille saakka ja jatkoi sitten itse matkaa eteenpäin.
Ranskassa tapoihin kuuluu teitittely, joka tekee keskusteluista heti ystävällissävytteisempiä. Kaikenikäiset teitittelevät toisiaan, ainoastaan hyvät tutut ja perheenjäsenet sinuttelevat. Tämän kanssa olemme olleetkin tarkkoja, sinuttelumuotoja ei passaa lipsautella. Englannin kielessä tämä on helpompaa kuin sinä ja te on sama sana, mutta sitten kun puhutaan ranskaa, on muistettava sanoa vous (te) eikä tu (sinä). Myös madame (rouva), monsieur (herra) ja mademoiselle (neiti) -sanoja on muistettava käyttää esimerkiksi kaupassa asioidessa, kun tervehditään eli Bonjour, madame ja me asiakkaat olemme aina tietenkin madameja ja monsieureita. Lähtiessä sanotaan tietysti au revoir (näkemiin), mutta sitten tulee vielä pitkä rimpsu, johon kuuluu à bientôt (nähdään pian) ja bonne journée (hyvää päivänjatkoa) -toivotukset.
